Uutisia

Klikkaa uutisen otsikkoa niin saat koko jutun näkyviin.

Uutislistaukseen

Miten diakoniatyöntekijät auttavat?

Diakonian viranhaltijoiden työssään kohtaama hätä on monimuotoista kohtaamista. Päivään kuuluu monenlaisia tapaamisia, kotikäyntejä, vuodeosastolla sekä terveyskeskussairaalassa vierailuja, kerhoja, puheluja ja seurakuntakodilla sovittuja tapaamisia, koronarajoitukset huomioiden.

kolikkopino

Kuva Pixabay, Steve Buissinne

Taloudellinen auttaminen

Taloudellinen auttaminen on yleensä kertaluontoista avustamista elämän ja talouden kriisitilanteissa. Haluamme taloudellisen auttamisen tilanteissa kartoittaa aina kokonaisvaltaisesti taloustilannetta ja tarvetta avustukselle. Keskusteluissa käydään läpi talouden tulot ja menot sekä taloudelliseen ahdinkoon johtaneet tilanteet. Voimme myös yhdessä kartoittaa, onko kaikki yhteiskunnan tuet haettu, neuvoa sekä tehdä tarvittaessa yhteistyötä esim. paikallisen sosiaalitoimen kanssa. Avustussummat vaihtelevat siis yksilöllisesti talouden tilanteen mukaan. Avustuksemme voi olla ruoka-apua tai tarvittaessa tukea laskujen maksussa. 

Sovi tapaamisaika etukäteen

Mikäli emme ensimmäisellä kerralla vastaa puheluusi, jätäthän soittopyynnön vastaajaan yhden kerran, nimesi ja puhelinnumerosi kera, niin soitamme takaisin heti, kun se on mahdollista.

Diakonissa Sanna Karppinen p. 040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä)

Diakoni Piritta Aatsinki p. 040 7182 297 (Kuivaniemi, Oijärvi ja Olhava)

 

Apua ja tukea - Iin seurakunta

 

2021-01-19 11:24:00.0