Uutisia

Klikkaa uutisen otsikkoa niin saat koko jutun näkyviin.

Uutislistaukseen

Pieni vauva pitää kädestä kiinni.

Kotikaste

25.3.2020 13.54

Seurakuntaamme on tullut paljon kyselyjä kotikasteiden järjestämiseen liittyen näinä poikkeuksellisina aikoina. Kotikasteita voidaan edelleen pitää, nehän eivät ole julkisia tilaisuuksia. Suositus osallistujamäärästä on maksimi 10 hlöä 31.5.2020 saakka. 1.6.2020 osallistujia voi olla mukana 50 henkilöä. Jokainen voi itse oman harkintansa ja terveydentilansa mukaisesti päättää osallistumisestaan tai perua osallistumisensa niihin. Kenenkään terveyttä ei kannata tässä tilanteessa lähteä vaarantamaan. Pienokaisen vanhempien päätettävissä on minkälaisen tilaisuuden he haluavat järjestää. Kaikkien kummien ei ole pakko olla paikalla kasteessa, riittää kun läsnä on kaksi todistajaa.

Kirkkoon liittyminen kasteen kautta

Mikäli vanhemmat päättävät siirtää kasteen myöhäisempään ajankohtaan täytyy lapsen nimitieto rekisteröidä 3 kuukauden kuluessa Digi- ja väestötietovirastoon (eli maistraattiin). Lapsen tietojen ilmoittaminen -lomake lähetetään lomakkeessa ilmoitettuun DVV:n osoitteeseen. Kaste eli kirkkoon liittyminen voidaan järjestää myöhemmin. Kun vanhemmat myöhemmin varaavat kasteajankohtaa, on varatessa ilmoitettava, että lapsen nimi on jo rekisteröity väestötietojärjestelmään, jotta pappi tietää ottaa kirkkoon liittyminen kasteen kautta -lomakkeen mukaan kastekotiin.